First in English. Alempana ouluksi.
One more race left. I'm back in Milwaukee for the American cup finals which I raced last year in Salt Lake City. This year though I will not continue my North-American trip to Calgary as usually for the last two seasons I have finished my season there, but this season has not given me any promise of making anything worth my money to travel there. So instead I came to Milwaukee to see all my friends, each and every one of them being remarkable people who have made an impact on my last year and truly made it a whole lot better than what I could have ever been.
But so while I'm writing this blog I'm staying at a friend's house with four women. Yeah you got that right, Four women. And there is also a fifth one staying at the house during the races from Salt Lake City. Me being a true gentleman and the girls being really nice, everything has gone well and I could not be more thankful for my friend Danielle for allowing me to stay here.
Then to the interesting part. None of you saw me at the Winter games. Honestly I was not even close. Physically you never know, but my skating has not improved much this season if you look at the times. My technique on the other hand is way better, but I will spare you from all the detail involving speed skating technique.
I'm listening to a band called Wintersun from Finland at the moment and their song Sons of winter and Stars. Almost like a song made for me as I love the Finnish nature in winter time more than anything else in the world. And as a man grown under the Northern sky and stars this song reaches the melancholy that living in Finland is mostly about. The important part of this song is a verse that goes like this "I sacrifice everything just for one moment, I'll throw away everything that matters to me the most" ...And in a way I find that to fit the life of an athlete. Making a way to your goals is a long process. It includes many different sort of challenges on the way to wherever you wish to get yourself. And one thing that is true about those challenges is that they require you to make choices. You may call them choices but a lot of times it also feels like you are sacrificing something else for those choices. A night out with friends, an event you would really wish to go to, a movie that is running around midnight when you have to get up to an early workout. These are just examples of those sacrifices that athletes make each and every day. And afterwards they don't even usually feel like sacrifices for the experiences that come with sport for an athlete are not comparable to anything else. You can challenge yourself with this kind of life style just by trying to maintain a steady sleeping rhythm for a month. Wake up at seven, go to bed by ten/22:30. Even on the weekends, go to bed by eleven latest and wake up by nine. If you can do this without any difficulty, that's good. And remember you have to stick with this rhythm no matter what, your improvement depends on it! Then think that if it produces you stress, you actually have to keep it going for years and years. As I said it is a life style more than anything else, but the social needs are still the same as for a regular person.
So that's about that, I still enjoy making those sacrifices. But now I feel that I'm direly in need for some rest. Five weeks off, probably doing some yoga and then back to work! Next summer is going to be extremely interesting to get all this muscle under control to do some good times next Fall!
Joten jos mennään Suameksi niin kausihan lähestyy loppua. Olen Milwaukeessa ja huomenna lähtee viimeinen päivä American cupin finaaleja. Kilpailu, jonka luistelin vuosi sitten Salt Lake Cityssä. Putki ei kulkenut silloin juurikaan kovempaa maailman nopeimmalla jäällä kuin nyt täällä merenpinnan tasolla hitaammalla jäällä joten voitaisiin jopa puhua edistyksestä, mutta ei nyt kuitenkaan lähdetä liioittelemaan!
Tätä blogia kirjoittaessani olen kaverin kämpillä ja asun neljän naisen kanssa. Jep juurikin näin. Tosiasiassa niitä naisia asuu tällä hetkellä samassa neliössä viisi. Yksi tosin vain kilpailuiden ajan. Todella mahtavaa että olen pystynyt matkallani majoittumaan amerikkalaisten ystävieni luona. Yksi neuvo vain kaikille sohvanvaltaajille, yhden sohvan kulutuspinta kestää keskimäärin neljä päivää, sen jälkeen usean majoittajan otsassa oleva ryppy alkaa uhkaavasti syventyä. Koska olen herrasmies ja minulla on todella hyvä pidättelykyky, olemme onnistuneet tulemaan sulassa sovussa toimeen asuessani tyttöjen sohvalla.
Sitten siihen mielenkiintoiseen osioon. Talviolympialaiset ovat ohi ja minulle seuraava mahdollisuus tarjoutuu kolmen vuoden päästä tästä. Tällä kertaa jäin todella kauas tavoitteestani. Johtuen liiasta harjoittelusta lähes koko kausi on ollut melkoista tervan juontia. Lukuunottamatta muutamia loistavia treenejä ja huolimatta sitä että harjoittelua on kevennetty ei miehestä edelleenkään muka löydy tehoja tuhannen metrin rypistyksessä kuin kuuteensataan viiteenkymmeneenviiteen metriin saakka. Joka tapauksessa tekniikka on mennyt paljon eteenpäin, mies on vahva kuin härkä ja kestävä kuin ravihevonen, mutta luistelussa kun ei ole kyse, ei pellon kyntämisestä, kuin ei myöskään kauramoottorina toimimisesta.
Vähän halusin nillittää, tai oikeastaan tuoda ilmi sitä haastetta, jonka olen tänä vuonna kokenut suurimmaksi. Urheilu kun ei ole nyt tarjonnut niitä riemunkiljahduksia ja hienoja elämyksiä, mitä sen yleensä tulisi tuoda. Joten katse ja mielenkiinto on vaellellut myös niihin muihin elämän osa-alueisiin. Mihin tämä perustuu? Pitkälti siihen että kurinalainen harjoittelu vaatii uhrauksia. Tai positiivisemmassa valosa niitä voisi paremminkin kutsua valinnoiksi. Valintoja vaaditaan kun kaverit tahtovat lähteä rilluttelemaan, telekkarista olisi tulosa hyvä elokuva puolen yön jäläkeen tai jos kisakaudella joku esimerkiksi musiikkikonsertti sattuu juuri samalle viikonlopulle kuin tärkeä harjoitus tai kilpailut. Nämä valinnat eivät usein tunnu uhrauksilta, koska urheilun tuomat kokemukset ovat usein sellaisia ettei niitä pysty korvaamaan millään muulla. Näin ei kuitenkaan ole sillon kun homma ei toimi, silloin tehdään sitä matkaa, joka jää suurelta yleisöltä näkemättä. Urheilussa jos jossain asiassa sanonta "matka on tarkoitus, ei määränpää" pitää täysin paikkansa. Jopa se olympiakullan voittaminen ja siellä korkeimmalla palkintopallilla seisominen mitataan minuuteissa, ei tunneissa, saati vuosissa, joita sinne pääseminen vaatii. Tähän ajatukseen minut on herättäny yhden suosikkiyhtyeeni kappale, jonka nimi käännettynä suomeksi on Talven ja Tähden pojat. Siinä on säkeistö jonka käännös menee kutakuinkin näin "Uhraan kaiken vain yhden hetken tähden, ja luovun kaikesta siitä mikä merkitsee minulle kaikkein eniten" ja tiettynä hetkinä urheilu on juuri sitä.
Ihmiset, jotka ympäröivät minua ovat minulle tärkeintä ja suurin osa sitä matkaa, jota taivallan sekä urheilussa että elämässä. Mutta urheilun takia joudun välillä, tai oikeastaan melko usein, laiminlyömään näitä ystävyyssuhteita. Ihmiset ymmärtävät, koska tottuvat siihen alusta asti, että urheilu tulee ensin. Mutta silti... No se siitä asiasta. Minusta tuntuu siltä että vastoinkäymisistä huolimatta virtaa ja tahtoa riittää vielä tekemään niitä valintoja urheilun eteen hyvinkin seuraavat neljä vuotta joten "eteenpäin sano mummo lumessa!"
Huomenna kilpailen vielä tuhat metriä ja toivon että tällä kertaa kykenen luistelemaan edes 800 metriä hyvää luistelua. Eilen luistelin hienon kuusisataa metriä pitkän tuhannen metrin luistelun, mennään huomenna edes kymmenen metriä pidemmälle. Se on kehitystä kuitenkin ja aikakin varmasti paranisi.
Pistän tuossa hieman syvällisempää analyysiä kaudesta kunhan pääsen kotiutumaan reissusta kotiin. Edessä on viiden viikon lepäämisen jälkeen todella mielenkiintoinen vuosi, eikä minulla itsellänikään vielä ole hajuakaan mitä se tuo tullessaan. Elämä on lopulta mahtavaa, vaikka välillä v-käyrä ampaisee katosta läpi niin että rytinä käy, mutta sitä ei suotta estele vaan sanoo miten asiat ovat niin jo seuraavan pilven takaa paistaa aurinko, kiitos ja näkemiin!
- Jarmo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti