One more race left of the season 2013-2014/ Vielä kerran 2013-2014!

First in English. Alempana ouluksi.

One more race left. I'm back in Milwaukee for the American cup finals which I raced last year in Salt Lake City. This year though I will not continue my North-American trip to Calgary as usually for the last two seasons I have finished my season there, but this season has not given me any promise of making anything worth my money to travel there. So instead I came to Milwaukee to see all my friends, each and every one of them being remarkable people who have made an impact on my last year and truly made it a whole lot better than what I could have ever been.

But so while I'm writing this blog I'm staying at a friend's house with four women. Yeah you got that right, Four women. And there is also a fifth one staying at the house during the races from Salt Lake City. Me being a true gentleman and the girls being really nice, everything has gone well and I could not be more thankful for my friend Danielle for allowing me to stay here.

Then to the interesting part. None of you saw me at the Winter games. Honestly I was not even close. Physically you never know, but my skating has not improved much this season if you look at the times. My technique on the other hand is way better, but I will spare you from all the detail involving speed skating technique.

I'm listening to a band called Wintersun from Finland at the moment and their song Sons of winter and Stars. Almost like a song made for me as I love the Finnish nature in winter time more than anything else in the world. And as a man grown under the Northern sky and stars this song reaches the melancholy that living in Finland is mostly about. The important part of this song is a verse that goes like this "I sacrifice everything just for one moment, I'll throw away everything that matters to me the most" ...And in a way I find that to fit the life of an athlete. Making a way to your goals is a long process. It includes many different sort of challenges on the way to wherever you wish to get yourself. And one thing that is true about those challenges is that they require you to make choices. You may call them choices but a lot of times it also feels like you are sacrificing something else for those choices. A night out with friends, an event you would really wish to go to, a movie that is running around midnight when you have to get up to an early workout. These are just examples of those sacrifices that athletes make each and every day. And afterwards they don't even usually feel like sacrifices for the experiences that come with sport for an athlete are not comparable to anything else. You can challenge yourself with this kind of life style just by trying to maintain a steady sleeping rhythm for a month. Wake up at seven, go to bed by ten/22:30. Even on the weekends, go to bed by eleven latest and wake up by nine. If you can do this without any difficulty, that's good. And remember you have to stick with this rhythm no matter what, your improvement depends on it! Then think that if it produces you stress, you actually have to keep it going for years and years. As I said it is a life style more than anything else, but the social needs are still the same as for a regular person.

So that's about that, I still enjoy making those sacrifices. But now I feel that I'm direly in need for some rest. Five weeks off, probably doing some yoga and then back to work! Next summer is going to be extremely interesting to get all this muscle under control to do some good times next Fall!

Joten jos mennään Suameksi niin kausihan lähestyy loppua. Olen Milwaukeessa ja huomenna lähtee viimeinen päivä American cupin finaaleja. Kilpailu, jonka luistelin vuosi sitten Salt Lake Cityssä. Putki ei kulkenut silloin juurikaan kovempaa maailman nopeimmalla jäällä kuin nyt täällä merenpinnan tasolla hitaammalla jäällä joten voitaisiin jopa puhua edistyksestä, mutta ei nyt kuitenkaan lähdetä liioittelemaan!

Tätä blogia kirjoittaessani olen kaverin kämpillä ja asun neljän naisen kanssa. Jep juurikin näin. Tosiasiassa niitä naisia asuu tällä hetkellä samassa neliössä viisi. Yksi tosin vain kilpailuiden ajan. Todella mahtavaa että olen pystynyt matkallani majoittumaan amerikkalaisten ystävieni luona. Yksi neuvo vain kaikille sohvanvaltaajille, yhden sohvan kulutuspinta kestää keskimäärin neljä päivää, sen jälkeen usean majoittajan otsassa oleva ryppy alkaa uhkaavasti syventyä. Koska olen herrasmies ja minulla on todella hyvä pidättelykyky, olemme onnistuneet tulemaan sulassa sovussa toimeen asuessani tyttöjen sohvalla.

Sitten siihen mielenkiintoiseen osioon. Talviolympialaiset ovat ohi ja minulle seuraava mahdollisuus tarjoutuu kolmen vuoden päästä tästä. Tällä kertaa jäin todella kauas tavoitteestani. Johtuen liiasta harjoittelusta lähes koko kausi on ollut melkoista tervan juontia. Lukuunottamatta muutamia loistavia treenejä ja huolimatta sitä että harjoittelua on kevennetty ei miehestä edelleenkään muka löydy tehoja tuhannen metrin rypistyksessä kuin kuuteensataan viiteenkymmeneenviiteen metriin saakka. Joka tapauksessa tekniikka on mennyt paljon eteenpäin, mies on vahva kuin härkä ja kestävä kuin ravihevonen, mutta luistelussa kun ei ole kyse, ei pellon kyntämisestä, kuin ei myöskään kauramoottorina toimimisesta.

Vähän halusin nillittää, tai oikeastaan tuoda ilmi sitä haastetta, jonka olen tänä vuonna kokenut suurimmaksi. Urheilu kun ei ole nyt tarjonnut niitä riemunkiljahduksia ja hienoja elämyksiä, mitä sen yleensä tulisi tuoda. Joten katse ja mielenkiinto on vaellellut myös niihin muihin elämän osa-alueisiin. Mihin tämä perustuu? Pitkälti siihen että kurinalainen harjoittelu vaatii uhrauksia. Tai positiivisemmassa valosa niitä voisi paremminkin kutsua valinnoiksi. Valintoja vaaditaan kun kaverit tahtovat lähteä rilluttelemaan, telekkarista olisi tulosa hyvä elokuva puolen yön jäläkeen tai jos kisakaudella joku esimerkiksi musiikkikonsertti sattuu juuri samalle viikonlopulle kuin tärkeä harjoitus tai kilpailut. Nämä valinnat eivät usein tunnu uhrauksilta, koska urheilun tuomat kokemukset ovat usein sellaisia ettei niitä pysty korvaamaan millään muulla. Näin ei kuitenkaan ole sillon kun homma ei toimi, silloin tehdään sitä matkaa, joka jää suurelta yleisöltä näkemättä. Urheilussa jos jossain asiassa sanonta "matka on tarkoitus, ei määränpää" pitää täysin paikkansa. Jopa se olympiakullan voittaminen ja siellä korkeimmalla palkintopallilla seisominen mitataan minuuteissa, ei tunneissa, saati vuosissa, joita sinne pääseminen vaatii. Tähän ajatukseen minut on herättäny yhden suosikkiyhtyeeni kappale, jonka nimi käännettynä suomeksi on Talven ja Tähden pojat. Siinä on säkeistö jonka käännös menee kutakuinkin näin "Uhraan kaiken vain yhden hetken tähden, ja luovun kaikesta siitä mikä merkitsee minulle kaikkein eniten" ja tiettynä hetkinä urheilu on juuri sitä.

Ihmiset, jotka ympäröivät minua ovat minulle tärkeintä ja suurin osa sitä matkaa, jota taivallan sekä urheilussa että elämässä. Mutta urheilun takia joudun välillä, tai oikeastaan melko usein, laiminlyömään näitä ystävyyssuhteita. Ihmiset ymmärtävät, koska tottuvat siihen alusta asti, että urheilu tulee ensin. Mutta silti... No se siitä asiasta. Minusta tuntuu siltä että vastoinkäymisistä huolimatta virtaa ja tahtoa riittää vielä tekemään niitä valintoja urheilun eteen hyvinkin seuraavat neljä vuotta joten "eteenpäin sano mummo lumessa!"

Huomenna kilpailen vielä tuhat metriä ja toivon että tällä kertaa kykenen luistelemaan edes 800 metriä hyvää luistelua. Eilen luistelin hienon kuusisataa metriä pitkän tuhannen metrin luistelun, mennään huomenna edes kymmenen metriä pidemmälle. Se on kehitystä kuitenkin ja aikakin varmasti paranisi.

Pistän tuossa hieman syvällisempää analyysiä kaudesta kunhan pääsen kotiutumaan reissusta kotiin. Edessä on viiden viikon lepäämisen jälkeen todella mielenkiintoinen vuosi, eikä minulla itsellänikään vielä ole hajuakaan mitä se tuo tullessaan. Elämä on lopulta mahtavaa, vaikka välillä v-käyrä ampaisee katosta läpi niin että rytinä käy, mutta sitä ei suotta estele vaan sanoo miten asiat ovat niin jo seuraavan pilven takaa paistaa aurinko, kiitos ja näkemiin!

- Jarmo

Home for Christmas

The last month has been really busy with school and this week Wednesday I did the best workout after leaving Milwaukee. I will give a small brief about what I have been doing during the last month.

• School: now after this autumn I have 212 credit points from the 240 points that is required to graduate as a Bachelor of Electronics
• Sport: Training only every other day, and even then if I have been feeling tired I have taken a day off. This has resulted in a lot more effective training sessions. My workouts have also been shorter to keep them more effective and explosive. I am a sprinter after all so training for more than an hour is not a necessity. What I have found through these shorter workouts that I have become more explosive and more effective on everything I do. I'm not worn out all the time and I can actually feel good after the workout, even though tired of course.
• Friends: you never have too many and I am lucky to be surrounded by many great people here at home. Also it has been awesome to talk with the friends I made in America and hear how their lives have been since I left.

Now I am at home with my family for few days and right on 25th I will leave back to Helsinki and then on 26th we are going to Inzell to race just before New Year and then come back on 31st to celebrate the year 2013.

Merry Christmas and Happy New Year! Also I wish from the bottom of my heart luck to all American racing in Salt Lake City for the spots in the Olympic team. Make your dreams come true!

Samma på finnska. Eli viimeisin kuukausi on ollut tosi kiireistä koulussa ja muutenkin elämän järjestelyssä kaikin puolin. Pitkä aika ulkomailla tarjosi mahdollisuuden unohtaa kaikki vanhat rutiinit ja toisaalta nyt tunnustella minkälaiset rutiinit näin jatkossa tuntuvat hyviltä. Mutta lyhyt kuvaus siitä miten viimeinen kuukausi on kulunut.

• Koulu: nyt joulun jälkeen minulla on kasassa 212 opintopistettä niistä 240, jotka vaaditaan sähköinsinööriksi valmistumiseen. Keväällä tarkoitus on istua vielä 12 pisteen edestä kursseja ja sitten etsiä lopputyöpaikka Maaliskuusta alkaen ja saada inssityö puskettua ulos niin että valmistuminen Toukokuussa olisi varmaa.
•  Urheilu: olen harjoitellut vain joka toinen päivä. Ja silti jos olo on ollut väsynyt, niin olen jättänyt treenin tekemättä ja korvannut sen venyttelyllä tai puhtaalla levolla. Tunnen että alan saamaan enemmän tehoja irti treeneissä. Olen nopeampi ja vahvempi, enkä vain jatkuvasti väsynyt. Alan myös nauttimaan urheilusta ja treenaamisesta taas. Kovan rykimisen jälkeen tahtoo olla pieni pelko siitä ettei viitsi vetää itseä ihan piippuun, koska ei luota siihen että sitä kuitenkaan jaksaisi. Tällä viikolla sain kuitenkin tehtyä kahden luistelijakaverin kanssa ensimmäisen oikeasti kovan treenin sitten Amerikasta lähtemisen. Ja kyllähän se tuntui hyvältä ja nostatti fiilistä kun tuntee että hommat on kehittynyt, sekä teknisesti että fyysisesti.
• Ystävät ja ihmiset: olen onnekas että olen päässyt tapaamaan niin paljon hyviä ihmisiä elämäni varrella ja saanut olla ystävien ympäröimä Suomeen paluun jälkeen. He ovat auttaneet paljon Amerikan reissusta toipumisessa urheilun kannalta fyysisesti ja henkisesti, sekä kertoneet mitä kaikkea täällä on tapahtunut sillä aikaa kun olin poissa. On myös ollut mahtavaa puhua kaikkien Amerikassa saatujen kavereiden kanssa ja pysyä kärryillä siitä miten heidän elämänsä ovat sujuneet lähtöni jälkeen.

 Nyt olen juuri lähdössä isän kanssa joulukuusen hakuun. Saan viettää joulun Oulussa kotona vanhempien luona ja lähden 25. päivä takaisin kohti Etelää, sillä 26. päivä otamme parin luistelijan kanssa suunnaksi Saksan Inzellin ja kisaamme siellä ennen uutta vuotta. Tulemma sitten takaisin juuri uudeksi vuodeksi.

Hyvää joulua ja onnekasta uutta vuotta 2014!

Sincerely,
Kaikkea hyvää,

Jami

Two weeks since, gradually building back up

It has been two weeks since my last blog update. And that is a good thing. I took a week completely off not thinking about speed skating or any other sport at all and now I have been feeling refreshed to start working again and making my way up. Training feels good again after relaxing for a while.

Thanks for all the support! We just got ice here in Helsinki but they are still working and replacing some old lights above the ice arena and next time we shall have a training session is next weekend.

A blog update finally, not pretty.

First in English, second in Finnish.

As it is I'm in Seinäjoki, at the local 400 meter artificial outdoor track. And I'm feeling sad. Probably more than ever during my career of this sport. The Finnish skating season began and simply put it wasn't anything good looking at my performance. Same thing as for all the races in Berlin, which is one of the reasons why I haven't updated anything for a month. I've lost my passion for this sport, at least for now. And it has been like that ever since our "qualifiers". Skating far from your PB's and now outside skating 40,79 and 1.27, doesn't really spark my enthusiasm positively. My feelings towards skating lately have been more like the feelings in a relationship that is only waiting for the final conclusion. A break-up. Neither wishes to speak about it but also neither enjoys the situation at all and it only slows down the progress of both individuals.

Most of these feelings have been caused by the fighting and struggling of the past summer. Making myself work harder for the whole six months of the year. Being pushed day by day, by day over my human limit. And for what? This? Not even being able to perform evenly compared to last season outdoors. That thought is a crushing one. The whole concept that the win or the best result really does not come for the one who works the hardest but for Him who works the smartest. And ain't that a fact. Unless your building a house. Or even then you might save your strength by building it from trees instead of digging a cave into stone by hand.

Nonetheless I need a break. I almost burst into tears of the hopelessness of trying to do good, just by thinking about skating tomorrow. It won't happen tomorrow. You can't null being an idiot after working too hard for six months completely disregarding what your body is trying to tell you. Take heed, you will pay for your own mistakes. Hopefully I only have to pay for this Fall and then I'm good. And never again shall I repeat the same mistakes.

So what am I planning to do to get myself back up and running?

I'm gonna forget the whole damn god-forsaken sport for a week. See if I feel like doing something like it after that. The passion's there somewhere. I've just pushed it beyond my reach by working too much and too hard. Like the old wisdom goes "All work and no play makes Jack a dull boy" and that is what has happened to me. When you see an athlete who is doing well it is easy to see that they enjoy it. Well what is the reason that you rarely see athletes who don't enjoy their sport? Well, they don't do well enough to perform. Get back to you my readers after some time. Goodbye for now.

Sitten suomeksi, eli käytännössä. Tällä hetkellä luistelu ei nappaa tasan tippaakaan. Kotimainen kilpailukausi alkoi justiinsa ja olen noin sekunnin ennätyksistä 500 metrillä ja tonnilla olen luistellut yhtä lujaa 6 vuotta sitten. No mikäs tässä sitten on hätänä kun kuntoa on niin maan paljon ja voimaa on tullut jalkoihin sen verran että vaaka näyttää yli neljä kiloa enemmän aamupainoa kuin vuosi sitten samaan aikaan. Oisko se vielä väsymystä kesältä. Kyllä se syö aika tavattomasti miestä kun koko kesän painat päivästä toiseen, tappelet sitä fiilistä vastaan joka käskee hellittämään ja luulet että vieressä on ihmisiä jotka on oikeassa sen suhteen että lisää vaan. No eipä se niin ole. Ja se kyllä palakittee sen jäläkeen kun olet puoli vuotta tehny hommia kovempaa kuin ikinä ja tulos on tämä. mitäs palkkaa siitä saa? Niin no, varsinkin kun Suomessa ei paljon marginaalilajeja tueta niin tyhjän pankkitilin. Meillä kotimaassa tätä tehdään hyvän mielen takia, sekä sen takia että pääsisi jonain päivänä näyttämään että Meidän maassa on parempia luistelijoita kuin muualla! Tällä hetkellä on usko omaan itseen niin hukassa että seuraavaksi lähden hakemaan sitä unohtamalla koko tuhannen pikaluistelun, kunhan saan huomisen kisapäivän poia alta, katsotaan sitten josko taas kiinnostusta alkaisi löytymään. Nyt on tälle vuodelle painettu riittävästi väkisin, ja on oltu henkisesti vahvoja ja tehty niitä töitä kovasti. Minulla on tällä hetkellä puolessa välissä kautta kasassa enemmän treenitunteja kuin viime vuonna yhteensä! Etsitään nyt kiinnostuskiikareita ja sitä tunteen paloa nyt viikon ajan ja mietitään sitten mille aletaan. Ei nämä hommat tähän lopu, mutta nyt ei jaksa enää puskea väkisin. Varsinkin kun todennäköisin syy näihin heikkoihin vetoihin on ollut liika treenaaminen.

Palataan tässä syksymmällä. - Jami

In Berlin. Berliinisä

Safely back in Europe and right now I could not be more happy about it. Seeing all my friends here already and few more of them on Monday when the national team returned to Berlin is truly awesome.
Now that I got rid of jet lag that took longer to recover than usually probably because I was away for so long I have been able to skate and get a good feeling for the ice. And even work on few things with my technique. I shall see how the next two Saturdays will go as I am slowly getting better.

Anyhow I will try to produce few more updates before the races this Saturday but while at it enjoy these pictures taken during my first week in Berlin where Autumn is proceeding slightly ahead of where it was in Wisconsin now.

Catch you later,
Jarmo

Home. Kotia kohti.

Good morning, this will be the last blog post written from America for a while. Today I will leave back to Europe and first to Berlin where I will spend the next three weeks. I'll reunite with my Finnish skater friends and especially see my brother again after a long time. Also when I go home in the first week of November I've been away from Finland for seven months in a row and been away from home for almost ten months during the last year.

Last weekend I did my third time trials and I'm really happy with the direction that my skating is going right now. I did my best time on 500 meters for a while at sea-level finishing 38,33. The thousand on the other hand was the same as two weeks ago 1.18,6 but I trust and hope that resting and tapering before the races in Berlin will bring my endurance up and give me more snap on both distances.

Other than that in this post I wish to thank all the people that I met durig my stay. First thanking the wonderful family that took me in as a part of their family. It was truly an honor and without the Bernico's I could've never made this trip as succesfully. Some day I hope to have the possibility to return this generosity to someone I believe in when I have the opportunity. The next I want to thank my coach Bob Fenn for his valuable help in training me to the shape that I am in now. Finally among all the other people I wish to thank the whole crew of Sandbar in Pewaukee and all the regulars that I had the pleasure to become friends with during my dinners there. For all the people visiting Milwaukee during summer make sure to drop by this place in Lake Pewaukee, Waukesha. A warm and laid back sports bar on the shore of Lake Pewaukee. I remember few sunsets really well enjoying my dinner at the patio and gazing over the lake at the sun. Simply beautiful.

Some day I will return to Milwaukee though I'm not sure yet when but I will definitely come back to America some day during the next year.

Today's the travel day so it will be long but I'm so excited to go back that I can hardly sit still. Get back to you readers when I get to Berlin!

Signing out from Chicago, Illinois,

Jarmo

Hopeful. Toiveikas.

After struggling few days with skating and especially racing not as expected last weekend, I was definitely not the most relaxed person yesterday while waiting to get on the treadmill to do a VO2max test for the third time during this training season. To my own surprise the massage and easy ice workout on Monday did the their job and the test was successful. My best VO2 value ever and I still felt that I wasn't even dead when I finished. So to make it short here are the test results.

On top of that skating feels good right now. Finding my technique and working on improving constantly. Each day is a step towards becoming better and I have the best people around me to help me with it. Talk you again have a great rest of the working week!

Ja sama suomeksi eli eilen ei ollu ehkä ihan rennoin mies menossa matolle kun luistelu, kisailu ja treenaaminen ylipäänsä on ajoittain tuntunu melko kuralta. Kuitenkin päässä ajatus että kaikkeni annan ja enempään en pysty, saatoin rennoin mieli astua matolle päättäväisenä antaa irti kaikki mitä kropasta lähtee. Lopulta ei tarvinnut edes rykiä aivan keuhkoja pihalle kun testaaja pisti testin poikki kun vielä tuntui että tämähän kulkee. Tuloksena oli kuitenkin ylläolevat testiarvot. Myönnettäköön että testi ei sprintterille ole yhtä hyödyllinen kuin keskimatkan luistelijalle, mutta joka tapauksessa tästä nähtiin ehkä se tärkein asia jota olen pohtinut - kroppa ei ole liian väsynyt koviin harjoituksiin. Hyvän testin päälle eilen hyvä treeni kierrokset melko rennosti nyt jo sekunnin nopeampia kuin viikko sitten ja päästiin jo 28 sekunnin tuntumaan. Tänään on palauduttu ja huomenna taas koetetaan irroitella jaloista entistä kovempaa vauhtia. Keskiviikko aamun ohjelmassa oli vain kevyt jäätreeni ja siihen päälle helsinkiläisystäväni minulle suunnittelema pilates-ohjelma, joka toimii todella hyvin. Lantio ja keskivartalo tuntuvat sen jälkeen aina olevan paremmassa synkronissa kuin ennen treeniä. Eipä tässä muuta kuin kohti huomista treeniä hyvillä mielin ja laukutkin on jo puoliksi pakattu maanantain lentoa varten. Hauskaa lopputyöviikkoa kaikille ja palataan!

- Jarmo

Stuck. Jumisa!

The feeling after this week. As I wrote yesterday after the second time trials and the stiffness that took over my body for some reason. One thing I can come up with is that now that I finally finished working the stress levels in my body are suddenly decreasing and the hormone balance is slightly twisted since the level of stress decreases rapidly but there's still probably a good amount of cortisol(stress hormone) production going on. I've also been more tired than normally without any good reason which would support my theory.

Anyhow the small holiday I took this week was good. It took me this long to spend an afternoon at the beach relaxing! We were thinking with my two friends at the beach that it ain't such a bad thing to be able to sunbathe and swim in the Atlantic when the temperatures back home are starting to close 0 degrees Celsius. It was also a nice experience to see the life of a traditional America college campus. There truly is a lot to do and the whole concept of living at the campus with your student friends and other students is quite unique compared to what it's back home in Finland. I hope my friend will have the time of his life for the exchange period lasting until Christmas!

For me also, I started packing. It is quite fun to start putting stuff to my suitcase and remember how much I hated traveling almost seven months ago when I settled to Wisconsin for a while. Next week by this time I will be in Chicago waiting excitedly to board my flight the next day. Before that I have a morning ice session tomorrow, a massage when I get to meet my French massage therapist for the last time for a while and then a movie night to finish up a grand day. I'm racing again next week so looking forward to this weeks ice workouts to improve day by day. I heard back home that I won't have the possibility to race in the seasons first world cups even if I made the times here or at our trials in three weeks. As my times are still far from where they should be to make the team I am happy to be able to relax, to concentrate on the training and still keeping on recovering and digging that speed out after the insane summer.

Few pictures from the beach and from visiting the battleship USS North-Carolina


Suomeksi vielä niin joku ihme jumi iski sekä kroppaan että nuppiin eilisissä kisoissa! Tänään ei ois tehny mieli luistella ollenkaan. Vähän isompi väsykin on meinannut vaivata tässä viime päivät ja epäilen että yksi looginen selitys löytyy ihan tuosta töiden lopettamisesta ja siitä että kroppa alkaa vihdoinkin huomaamaan että tässähän saa levätä ja rentoutuakkin. Katsotaan miten hommat alkaa pelittää tosiaan kun nyt elämä niin sanotusti normalisoituu ja on aikaa keskittää suurin osa huomiosta treenaamiseen ja palautumiseen.

Muuta niin aloin pakkaamaan jo tänään kamoja kassiin ja kyllä se tuntuu tällä hetkellä kivalta siitäkin huolimatta että mieleen nousee kuinka paljon inhosin matkaamista viime keväänä kun vihdoin sai lyödä laakereilleen hetkeksi. Kyllä kotimaa on kuitenkin aina kotimaa, eikä sitä moni asia muuksi muuta. Kiva päästä taas syömään kotoisia sapuskoja pikkuhiljaa ja nauttimaan siitä pohjoisen kylmyydestä. Sitä ennen vielä kuitenkin edessä kolme viikkoa Saksassa hyvää treenailua ja sivussa täytyy alkaa jo kyselemään opettajiltakin mitä syksyn kursseilla vaaditaan. Taas oma järjesteleminen ja säätäminen tulee olemaan edessä reissaamisen kanssa, mutta onneksi oma kouluni on aina toiminut hyvässä yhteisymmärryksessä kurssien suorittamisen suhteen. Samoin tässä vielä tämä viikko treenataan ja huomenna pääsen vielä paikallisen Ranskasta lähtöisin olevan hierojani käsittelyyn ja hyvästelemään kaverin, illalla sitten vielä leffahommia ja käydään testaamassa millaista on katsoa elokuva päivällispöydästä! Tosiaankin huomiseksi otettiin paikat elokuvateatterista sellaisesta salista, jossa voi tilata päivällisen kuin ravintolassa ja samalla seurata elokuvaa. Mielenkiintoinen konsepti ainakin näin näkemättä täytyy sanoa. Kerron sitten enemmän millaista oli kun olen sen myös kokenut.

Hauskaa viikkoa, toivottavasti syksy saapuu tasaisesti viilenevänä ja kuivana ettei tarvitse päivästä toiseen kastua ulkoillessa. Vaikka pakkohan se on myöntää ettei montaa yhtä mukavan oloista juttua ole kuin sisällä istuminen syys sateilla ja ropinan kuunteleminen.

All the best for next week for my last week here wishing,
Jami

PS. Tuesday I will do VO2max test at a local college! Tiistaina menen kello kaksi päivästä matolle niin nähdään miten se loppukesä kehitti kesäkuun alusta eteenpäin.

All is equal in karma. Ihminen maksaa teoistaan.

Kuten yllä mainittua, jokainen maksaa jokaisesta teostaan jollain tapaa. Hyvällä tai huonolla. Kirjoittelen tätä just viittä vaille seinille menneen kisa aamun jälkeen. 500 metriä 38.88, ei parannusta edelliseen viikonloppuun. 1000 metriä jäi kesken 700 metrin jälkeen kun pari jätti kesken jo 200 metrin kohdalla ja itsellä ensimmäinen kierros oli hitaampi kuin viikko sitten.

Tällä blogipäivityksellä on tavoitteena purkaa sitä pettymystä, jonka omista tavoitteista jääminen aiheuttaa. Olisin halunnut kisata tänään paremmin. Jaloissa oli kuitenkin joku ihme kohme ja väsymys siitäkin huolimatta että neljä päivää tuli tehtyä vain palauttavia treenejä, nukuttua ja syötyä hyvin.

Kuten monesti elämässä nykyhetken tilanteille löydetään selitys menneestä. Urheilussa monesti harjoituskaudesta. Yhä enemmän näen ja tunnen nyt kun kilpailen, että kesän harjoittelussa olisi ollut parannettavaa. Ja nyt en tarkoita sitä mitä ihmiset yleensä luulee, kun kilpailut ei kulje. Less is more - vähemmällä enemmän olisi ollut avain vauhdin nostamiseen. Nyt kun jäälle tulemisesta on aikaa kaksi kuukautta. Olen yhä jumissa, jäykkä ja hitaan oloinen. Se viisi senttiä lisää reiden ympärykseen ei auta, jos muut ominaisuudet ei kehity. Tällä hetkellä mättää kahdesta ominaisuudesta nopeudesta, ja nopeuskestävyydestä. Kyllä siinä moni hyytyy kun yrittää sähistä maksimiliikenopeudella 38 sekuntia.

Urheilijalla on aina ihmisiä auttamassa harjoittelussa. Isoimmassa roolissa ovat valmentaja ja urheilija. Paras tulos syntyy molempien yhteistyöllä. Kun kummallankaan ego ei tukahduta toisen paloa urheiluun ja harjoitteluun, voidaan jokaisen treenin jälkeen todeta että taas tehtiin hyvää työtä. Huonoja päiviä tulee, mutta kun niitä alkaa olemaan viikottain on parempi ottaa vähintään viikon tauko urheilusta. Itse en tähän pystynyt. Ajattelin että olen tekemisissä valmentajan kanssa, joka oikeasti tietää, mitä tekee. Samalla uskoin oman kropan ominaisuuksiin kehittyä jatkuvasti ja nousujohteisesti. Tämän kesän jälkeen voi siis todeta, olen aivan järkyttävän kovassa kunnossa ja vahvempi kuin ikinä - vauhti vain puuttuu. Kun laji on pikaluistelu, niin millään muullahan ei oikeastaan ole merkitystä. Paikallinen valmentaja puhui että kesällä pitää treenata kovaa että kunto kantaa talven yli, eikä tarvitse rakentaa fysiikkaa enää luistelukauden aikana. Siinä asiassa se kyllä oli oikeassa. Ei tarvitse treenata kyllä koko talvena, kun koko alkutalvi menee kesästä toipuessa. Miettikääpä paljonko siinä on järkeä.

Haluan lopettaa tämän päivityksen vinkkiin kaikille, jotka on urheilun kanssa tekemisissä vanhempina, valmentajana tai urheilijana. Jos urheilija rakastaa työtään, sitä omaa lajiaan, ja yhtäkkiä alkaa vihaamaan kaikkea siihen liittyvää, niin kaikki ei silloin mene ihan oikein. Nautin täällä olosta nyt kun on jäätä, mutta viimeinen puoli vuotta on ollut sellainen että toivon, ettei minun tarvitse kokea samaa enää ikinä. Suomeen pääsy lähenee, 9 päivää.

In English the only thing I wish to say is. I'm glad I spent the last seven months here.

Get back to you later,

Jarmo

First races. Kausi avattu!

Today I skated the first time trials at the Pettit national ice center. I was slightly excited before the races but I felt that I had trained well so I was quite confident when stepping on the line. Of course not knowing for sure what times I would get but right from the moment when I stepped on the ice in the morning at 7:30 and people all around me were warming up for the races to begin within the next hour I knew that I was in the right place. I often feel this when I am skating that I just wake up to realize the moment and know that there's not another place in the world where I'd rather be. And that was the feeling I had today when I was warming up for the races. Both races 500 and 1000 meters went well. No shaking, no simple or easy mistakes, few technical and tactical errors in my skating but in the I was happy with the way the season started. And how it started? Well I did the best times I have done so far at the Pettit. 500m was 38,79 and the 1000m was 1.18,42. Both starts worked well from the line but I still feel that I haven't gained enough speed compared to all the strength that I have built during the summer. That will come by proper training though. And I was especially happy with the 1000 meters as it was better than any other 1k race that I did last season on any sea-level track. Even though I dropped 4 seconds on my last lap on 1000 meters I was (probably for the first time ever) to keep my skating technique in one piece. That seems to result in a good time. This is a good point to continue and luckily now after Saturday through Monday training I shall have a few days to get my mind off skating and relax when I visit a friend from my hometown in Finland in North-Carolina where he came to be an exchange student until Christmas. Looking forward to seeing and old friend! After that next weekend will offer racing on both days Saturday and Sunday.

Tänään se siis alkoi minulla kilpailukausi. Ja se alkoi yllättävällä, toisaalta toivotulla mutta lopulta erittäin hyvällä tavalla. Ensimmäiset startit tarjosivat parhaat ajat jotka olen luistellut täällä tällä radalla. 500m meni aikaan 38,79 joka on kuitenkin puoli sekuntia "hitaan" radan ennätyksestä ja tonni oli parempi kuin yksikään hitaalla jäällä tehty veto vuosi sitten päättyen aikaan 1.18,42. Startit suju eka kertaa viivasta todella hyvin, ja vaikka tonnilla tuli noutaja 600 metrin jälkeen niin pystyin ehkä ensimmäistä kertaa ikinä pitämään luistelutekniikan hyvin kasassa ja näin ollen tuomaan kisan maaliin hyväksyttävällä tavalla. Mikä tärkeintä oli todella hienoa huomata että aamulla kun saavuin hallille ja lämmiteltyäni menin jäälle, tiesin  että olin juuri siellä minne kuulunkin. Rento ja rauhallinen tunne kun tiesin että vitsi nyt pääsee taas kisaamaan ja näyttämään ihmisille mitä osaa. Vaikka ei täyttä varmuutta ollut ajoista joita päivä pitää sisällään niin tiesin että olin treenannut hyvin ja minun tuli vain tehdä samat asiat, jotka teen aina treeneissä. Pari teknistä ja taktista parannusta luisteluun tarvitaan jotta saan pidettyä kovan vauhdin yllä. Tällä hetkellä suoraluistelu toimii melko hyvin, mutta ajan kaarteisiin sisälle hieman liian läheltä radan sisäosaa, mikä tuhoaa hyvän suoralla tuotetun vauhdin eikä lisäksi anna mahdollisuutta tuottaa kaarteessa lisää vauhtia, mikä on kaikkien nopeiden luistelijoiden ja nopeiden kierrosaikojen takana. Suoralla on vaikea kiihdyttää, vauhti luodaan kaarteessa. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa ja vaikka ajat edelleen on reilut kaksi sekuntia siitä mihin tavoite on asetettu ennen joulua jatkan luottavaisin mielin eteenpäin. Tähän on muutamia syitä: ensinnäkin tämä oli ensimmäinen startti ja siinä on aina odotettavissa pientä ylijännitystä eikä luistelu toimi täysin rennosti ja rutinoituneesti. Toiseksi aloitettiin tekemään kovia vetoja vasta puolitoista viikkoa sitten ja otin ekan kunnon tempovedon vasta tällä viikolla. Täyden nopeuden saavuttamiseen menee varsinkin noin rankan kesän jälkeen vähintään kaksi kuukautta jäätreeniä. Ja kolmanneksi treenejä ei ole vielä kevennetty eikä olla aloitettu niin sanotusti herkistelemään vaan vielä on ruuvattu aika tiukkaa treenisettiä jäällä. Kun nämä kaikki asiat täyttyy niin uskon että tuo oma tavoitteeni on täysin realistinen ennen joulua. Kerrotaan nyt vielä tuo suurin motivaatio eli olympialaisiin vaadittava aika on 36.00 500 metrillä ja tonnilla se taitaa olla 1.10,50, jälkimmäisestä en ole täysin varma. Ja tämän lisäksi täytyisi tietysti pystyä päihittämään meidän kovia kavereita Suomen jo nimetystä maajoukkueesta ensimmäisiin maailmancuppeihin Kanadassa ja Salt Lake Cityssä Marraskuussa.

Kohti unelmia, pieni askel kerrallaan!

Terveisin,
Jarmo