So this update will be in both languages, first Finnish because I feel creative. Then I'll just translate it to English.
So here goes:
Kuinka vihanen voi ihminen olla? Kuinka helekkaristi mahtuu semmosta alakukantasta raivoa tuonne päänuppiin? No niin paljon että sillä seleviää 4 ja puolen tunnin treenistä. Vaikka tällä kertaa nyt on ihan hyvä fiilis. Tosiaan tulipa taas vedettyä yksi mielipuolinen harjoitus läpi. Ja teki pahhaa, alusta loppuun. Ja ottiko päästä? NO KYLLÄ! Mutta nyt se on ohi, ja pakko myöntää että tällä hetkellä olen tyytyväinen ehkä jopa ihan rahtusen ylpeä että sain tapeltua tuon treenin läpi fiiliksistä huolimatta, tai niiden ansiosta.
Viime aikoina on tuntunut pitkälti siltä että kaikki ilo ja nautinto on viety pois harjoittelusta. Ja se on kyllä totta. Siitä huolimatta yhä edelleen, rakastan pikaluistelua, mutta vihhaan joka ikistä sekuntia, jonka kärsin tuolla harjoituksissa. Tänään löysin ehkä ensimmäistä kertaa aktiivisen etsimisen jälkeen keinon ottaa siitä kaikesta raivosta hyödyn irti. Se ei tule ilmaiseksi, on henkisesti aika helekutin raskasta, mutta tällä hetkellä ainakin ainoa keino millä pystyn tykittämään joka ikisen noista asioista läpi, mitä treeneissä eteen syötetään. Miten tämä tapahtui tänään. Kirjoitan ja avaan hieman päivän treeniä malliesimerkkinä siitä millaista hommaa täällä tehdään.
Alkuun 40 minuuttia juoksua, joka 8. minuutti 1minuutti kovempaa. Ja tänään muuten mentiin joka ikinen noista täysillä, niin kovaa kuin kintuista lähti.
Sitten seinää vasten nojaten polven nosto juoksua. Tämä tehdään niin että ensin 3 jalanvaihtoa per jalka ja sen jälkeen 10 sekuntia sykkimistä. Samaan tyyliin 4 toistoa molemmilla ja 12 sekuntia. Ja sitten vielä 5 molemmilla ja 15 sekuntia. Tämä siis toistetaan 4 kertaa. Jalat liikkuu niin nopeasti kuin mahdollista, sprinttitreeniä.
Seuraavaksi juostiin 6 x 60 m kiihdytys alamäkeen ja tähän päälle aina 20 toistoa sivulta sivulle hyppyä niin että vapaa jalka menee aina mahdollisimman pitkälle ristiin (ajattelin tehä videon missä näytä näitä hyppyjä ja treenejä niin ihmiset saa paremman käsityksen millaisia temppuja harjoituksissa tehdään) täällä niitä kutsutaan nimellä Crossback. Hölkkäpalautus.
Seuraavaksi oli vuorossa jotain mitä kutsuttiin nimellä rataluistelu, se tarkoittaa kuivaluistelua eli imitoidaan eteenpäin loikaten luistelukulmassa luisteluasennossa luistelua imitoiden. Tätä tehtiin 200m niin täysillä kuin vain pääsee ja hölkättiin toinen 200m ja siinä on yksi kierros. Näitä kierroksia tehtiin 16 ja voin kertoa että jalat oli pihalla 6 jälkeen. Siinä sitten hammasta purren sprintti-imitointia. Aikaa kului noin 7 ja puoli minuuttia.
Seuraavaksi vuorossa oli 4 x 60m juoksusprintti ylämäkeen kävely palautuksella.
Ja jos nyt vielä ei tunnu että ollaan oltu kulmassa riittävän paljon niin loppuun tehtiin vielä 4 x 4 min kuivaluistelua, johon sisältyi ensin kahdessa eka sarjassa 1 min jokaista eri liikettä. Mutta kaksi viimeistä oli putkeen 4 min kuivaluistelua.
Siihen päättyi sitten kuivaosuus. Seuraavaksi mennään vielä puntille! LISSÄÄ VOIMAA!
Punttia tehtiin tänään tällä kaavalla 3 kierrosta. Yksi kierros koostui näistä liikkeistä, ja kyllä mainitsen nyt painotkin:
Kyykky reisi vaakatasoon, peilistä vahtien 20 toistoa x 85 kg
Nopea kyykky 4+4+8 x 30 kiloa
Jalkaprässi 20 toistoa x 150 kiloa
Laatikkohyppy, 30cm laatikon päälle luistelukulmassa hyppyjä käsillä rytmittäen. Hyppy niin räjähtävästi kuin lähtee 20 toistoa.
Kulmasoutu 20 toistoa vuoro käsin 15 kiloa.
Tähän päälle enää 20 min pyörää palautuksena.
Tuli siis taas rehkittyä. Miten siinä onnistuttiin tapahtui näin. Tuossa juoksuvetojen aikaan mietin vain kuinka suunnattomasti ottaa pannuun kun taas pitää mennä niin lujaa että ei pysy mukana jalat eikä järki. No jollain tapaa aloin miettiä että nyt täytyy vain tehdä tämä. Aloin työntää sitä pahanolon tuntemusta johonkin pieneen nurkkaan tuolla päässä ja annoin täysin vallan sille miltä minusta tuntuu kun järki jätetään pois laskuista ja mennään vain tunteella, mieli pois sen alkukantaisen raivon tieltä, joka antaa ihmiselle voimaa. Tällä on positiivisia seurauksia. Näkö vähän hämärtyy eikä keskity mihinkään, silmät vain tuijottaa tyhjänä eteenpäin, ei nolota yhtään ottaa happea vielä vähän kovempaa ja äänekkäämmin. Ainoana ajatuksena on vain yksi asia: "Eteenpäin...kovempaa..kovempaa..kovempaa..kovempaa" Siinä tilassa ei ole mitään mieltä ylentävää. Se on täysin luonnollista, kaukana niistä normeista mitä ihmisen pitäisi ajatella tai tuntea. Pelkkää puuskutusta, kipua ja pahaa oloa, jonka pitää mielen taustalla takertumatta siihen että koko kroppa huutaa armoa. Luottaen ainoastaan siihen yhteen perusvaistoon mikä ihmistä ohjaa, selviytyminen. Ja treeneissä se selviytyminen tarkoittaa sitä että ottaa itsestään vielä vähän lisää irti, menee vielä vähän kovempaa, etääntyy vielä vähän kauemmas siitä mukavasta olosta, mikä vallitsee näin peruselämässä.
Mutta kyllä tuli nähtyä punaista koko hiivatin 4,5 h. Siinä ei paljon valmentajan kanssa läppää heitetty enkä nyt miettiessäni tainnut ottaa kuin kahdesti katsekontaktin mieheen. Taisin puhuakin ehkä kaksi lausetta kun kysyin, mitä tehdään seuraavaksi. Mutta hyvä puoli niin nyt se treeni on takana päin ja tuli tehtyä aika hyvin hommia pakko myöntää nyt. Taas rakennettiin niistä hikipisaroista yksi porras ja astuttiin askel ylöspäin.
Next same in English:
How angry a man can be? How much primal rage can fit into one human being? Well clearly enough to make through a 4,5 hour workout. But right now I'm feeling pretty good. So that was another insane workout behind me. It felt bad from the beginning and I was just pissed off right from the start. Lately I've been feeling that all the joy and enjoyment have been taken away from me from my training. Despite of that I still love speedskating but from the bottom of my heart I hate this dryland training. Today was probably the first day when I found a way to go through the training somehow taking advantage of that fury. How I did it was that while we we're doing the first running of today, 40 minutes and interval it up five times, I started thinking how much I hate again going full speed so that neither my legs or my head stays with me. I just decided to do it anyway. I started pushing that bad feeling somewhere inside my head and squeeze it into a tiny space to make it not bother or prevent me. I gave full power to my feelings, to that primal rage that burned somewhere inside, taking rational thinking out of the picture. This had positive effects. Okay my vision blurred a bit, I didn't concentrate on anything, my eyes just stared where I was going with a blank look and I started breathing a lot more heavier and more efficiently. The only thought in my head telling me to go "forward, faster, faster, faster". Otherwise there's nothing mind lifting about that emotional space where I put myself into. It's completely natural based on instincts. Nothing but breathing, pain and feeling bad, that's pushed back not to give any power to the body that screams for help. It's a mode where one of the basic instincts is taken into full use, survival. And in practice that survival requires just a bit more, just a bit harder, just a bit faster. Going as far as possible from that nice feeling we have in normal life.
But I'm telling you I saw red for that whole 4,5 hours. Not joking around with my coach and I didn't even look at his eyes more than twice during the whole training. Maybe I talked twice just to ask what we'll do next. But right now I'm happy that that workout is over. Another step towards
the ultimate goal.
Time for nap and some fun time skateboarding in the evening. Take care!
Päikkärit, kiitos lukemisesta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti